9.1. Ko Kradan

Aamulla pieni venematka vastapäiselle saarelle, Ko Kradanille. Ehdotan Katerinelle, että hän jää laukkujen kanssa rannalle ja minä käyn tarkistamassa varatun majapaikan. Lähden siis reippaasti kävelemään tietä saaren sisäosiin. Pian löydän itseni keskeltä viidakkoa. Ryömin kapeaa polkua kaatuneiden puiden ali ja pyyhin hämähäkin verkkoa kasvoiltani… Melko eksoottinen reitti tähän resortiin? Lopulta saavun pienelle valkoiselle hiekkarannalle, jossa on koiratarha ja muutama mökki. Ranta on ihastuttava, huone ei niinkään, ravintolasta puhumattakaan. En tosiaankaan aio enää ryömiä takaisin viidakon läpi (vaikka se olikin jännittävää), joten otan rannalta veneen takaisin lähtöpisteeseen. Katherine saa edelleen istua laukkujen seurassa, kun lähden tutkimaan muita majapaikkoja. Kävelen noin kilometrin valkoista hiekkaa ennen kuin löydän mieleiseni paikan rannan toisesta päästä. Vaihtoehtoja kyllä olisi, mutta hinnat ovat huikeat. Majoitumme italialaisen parin pitämään paikkaan nimeltä Kalume. Bungalow on söpö mutta hintaakin on huikeat 50 euroa. Onneksi on joku jonka kanssa jakaa huone.

Olen kaiken helteessä kävelemisen jäljiltä ihan naatti ja torkun hetken aikaa riippumatossa pikku mökkimme terassilla ennen kuin pulahdan mereen uimaan. Sen jälkeen linnoittaudun rantabaariin läppärin kanssa. Illansuussa kaskaat kuulostavat ihan sirkkelin ja palohälytyksen yhdistelmältä. Muuten illansuussa, kun päiväretkeläisten veneet ovat hävinneet, vallitsee rannalla ihana rauha. Vaaleansininen vesi on aivan tyyni ja on hiljaista. Siitäkin huolimatta, että rannalla on lukuisia resorteja ja bungaloweja ison kylän verran – ja kaikki täyteen myytyjä.

Rantabaarissa viereiseen pöytään istuvat aiemmin tapaamamme suomalaiset veljekset Olli ja Jussi. He majailevat rannan toisessa päässä puistonvartijoiden paikassa ja kertovat, että ruoka on siellä halvempaa. Lähdemme siis seitsemän jälkeen sinne syömään. Vesi on korkealla ja kahlaamme taskulamppujen valossa rantavedessä koko matkan. Rantahiekka on kaikki jäänyt nousuveden alle.

Puistonvartijoiden paikka on omintakeisen yksinkertaisen viehättävä. Puistonvartijat asuvat rannalla teltoissa ja ovat koristelleen paikan tuikuilla ja koristeiksi leikellyillä oluttölkeillä. Olli ja Jussi soittavat reggaeta. Muita asiakkaita ei sitten olekaan.  Ruoka on halpaa ja hyvää, vaikka emme pysty keksimään, miten mangosalaatin joukkoon palasiksi leikelty taskurapu kuuluisi syödä. Loppu illan notkumme puunjuurelle kyhätyssä  baarissa umpihumalaisten poikien seurassa. Mikä siinä on, että nämäkin ovat raahanneet mukanaan Suomesta omia viinaksia, tällä kertaa Sandelsin olutta? Ihan kuin täältä nyt ei saisi alkoholia. Muutenkin pistää mietityttämään suomalaissankareiden humalahakuinen toiminta... Muiden maiden miehillä on yleensä muitakin tavoitteita hauskanpidossa, mutta suomalaisia kiinnostaa vaan päästä umpikänniin mahdollisimman nopeasti. No, meillä on kuitenkin oikein hauskaa. Pojat ovat viettäneet thaimaassa kuukausikaupalla aikaa jo useana vuonna ja vinkkaavat, että Ko Adang on hieno paikka. Pitänee varmaan lähteä sinne.