23.1. Manila

Lento Manilaan saapuu Clarkin lentokentälle yhden aikaan aamuyöstä. Kiirehdin viimeiseen bussin ja ajelen parin tunnin matkan Manilaan. Ilman nukahtamislääkkeitä ei ole mitään toivoa, että saisin nukuttua bussissa. Mutta koska nukuin edellisen yön niin makeasti niin ei edes hirmuisesti väsytä. Perillä Manilan Pasay:ssa jaan taksin samalla bussilla tulleiden parin norjalaisen tytön ja yhden malesialaisen pojan kanssa. Malesialaisen houkutteleminen samaan taksiin on taktinen veto: selviämme paljon vähemmällä sählingillä kun taksikuskit luulevat, että olemme liikkeellä paikallisen kanssa. Taksikuskille paljastuu vasta kun olemme jo liikkeellä ja hän on jo laittanut mittarin päälle, että seuralaisemme ei puhukaan paikallista kieltä (Filippiineillä tosin on n 100 eri kieltä). Siinä vaiheessa hän haluaakin kinuta 50 pesoa turistiextraa mittarilukeman lisäksi. No, se on aika vähän kuitenkin.

Hiukan neljän jälkeen aamuyöstä olen vihdoin perillä Mr George Clooneyn suosittelemassa Mabini Mansionissa, josta olen varannut huoneen. (Muistan taas, että kivojakin italiaanoja on olemassa.) Hotelli ei ole enää ihan uusi, mutta kuitenkin ihan siisti ja tyylikäs. Lisäksi saan huoneeni heti, vaikka olen alun perin ilmoittanut saapuvani vasta kahdeksan aikaan illalla. Tuskin Suomessa olisi onnistunut ennen kello viittä aamuyöstä ilman lisämaksua? Tämän tyyppiset jutut vain toimivat Aasiassa joustavammin. Tähän kohtaan pitänee myös todeta, että kaikista alkumatkan vastoinkäymisistä huolimatta en muista, että kukaan paikallinen olisi ollut töykeä minua kohtaan koko aikana. Ei edes silloin kun minä itse olen ollut kärttyinen ja töykeä. Epämiellyttävää kohtelua olen saanut vain toisilta turisteilta, ja sitäkin aika vähän.

Huoneeni yhdennessätoista kerroksessa on hulppea, kaksi huonetta ja keittiö sekä parveke, josta näkyy vähän mertakin (1800 pesoa / 37 euroa). Tasot ovat graniittia ja  kahdella seinällä on puisten kaihtimien peittämät ikkunat. Tuuperrun sängylle ja nukun puoleen päivään. Kun herään lähden etsiskelemään kelvollista ruokapaikkaa. Kävelen tunnin verran ympäriinsä Manilan yleiselle rähjäisyydelle nyrpistellen ja kaoottisen liikenteen joukossa puikkelehtien ennen kuin kelpuutan meren rannalla olevan japanilaisen Kokoro ramen-ravintolan (Kokoro). Ruoka on erittäin hyvää, tosin myös kallista (550 pesoa / 10 euroa ramen plus sushi).

Paluumatkalla hotellille havaitsen, että samalla kadulla eli Mabini Streetillä on lukuisia pieniä antiikkiliikkeitä. Olen tähän saakka onnistunut välttymään matkamuistorihkamalta, mutta nämä kaupat osuvat herkkään kohtaan… Mukaan lähtee pieni palawanilainen punottu kannellinen kori, singaporelainen keramiikkalautanen ja Filippiineiltä löytynyt 500 vuotta vanha ming-dynastian aikainen keraaminen puuterirasia. Voi olla, että kyseessä on kopiorihkama, mutta esineet ovat joka tapauksessa erityisen kauniita. Mieli olisi vielä tehnyt ming-dynastian aikaista hylystä nostettua kaunista keramiikkahevosta ja 1000 vuotta vanhaa pientä kiinalaista pulloa. Ihan rajattomasti keramiikkaa ei kuitenkaan saa käsimatkatavarana kulkemaan eivätkä nämä kapistukset nyt aivan ilmaisiakaan ole. Ja tarkemmin ajatellen kotona taitaa jo olla kaiken maailman muistoesinettä enemmän kuin tarpeeksi.

Hieron kauppoja pienessä sympaattisessa antiikkiliikkeessä hyvän aikaa. Kun myyjätär pakkaa ostoksiani takahuoneessa päädyn kuuntelemaan nurkassa istuskelevan, oman ilmoituksensa mukaan 90-vuotiaan australialaisherran juttuja. En tiedä onko hän nyt aivan yhdeksääkymmentä, mutta selvästi ikää on jo huomattavan paljon. Herra on ikäisekseen todella hyvässä kunnossa ja matkustelee itsekseen ympäriinsä edelleen. Ja paljon hän onkin matkustanut. Saan kuulla pitkän pätkän tarinaa siitä, kun hän ”a few years back” ajeli polkupyörällä Chilestä USAan Pan American Highway:ta pitkin. Atacamassa hänellä oli nahka vallan kuoriutunut kasvoista auringon paahteessa, Guatemala oli ihastuttava, Belizeen hän oli jymähtänyt jonkun paikallisen naisen nurkkiin kuukaudeksi ja Kaliforniassa poliisi oli heittänyt papan putkaan. USA:ssa hän oli kierrellet pitkään samalla reissulla, mutta siellä kuulemma suhtaudutaan kovin nuivasti moottoritien reunaa pyöräilevään aussituristiin. Minulla on oikein viihtyisää siinä istuskellessa, mutta saa nähdä, onko paketeissani mitään antiikkilautasia ollenkaan, kun en muistanut pitää myyjättäriä silmällä…

Shoppailusession jälkeen minulla on vielä jonkin verran pesoja jäljellä. Lähellä hotellia on asiallisen näköinen hierontaputiikki. Sinne siis. Runsaan tunnin ruotsalainen hieronta sekä intialainen päähieronta vie minut seitsemänteen taivaaseen. Hintaa seitsemisen euroa, eli euron per taivas, ei hullumpaa. Tosin meren ääni tulee kaiuttimista eikä ikkunasta niin kuin Bantayanin saarella. Illalliseksi lisää omaperäistä sushia (www.tempurajapanesegrill.com) sekä viereisestä liikkeestä kylmää maitoteetä taiwanilaiseen tyyliin litsihyytelökuutioilla (Cobo). Kaikissa paikoissa palvelu on hyvin ystävällistä. Niin onnistunut iltapäivä tänään, että voisin melkein pitää Manilasta. Täytyy vain sulkea silmät kadulla pahvinpalan päällä nukkuvilta pikkulapsilta, hotellia vastapäätä hengailevilta baaritytöiltä, ja parvekkeen ovesta näkyvältä erityisen rumalta kerrostalokolossilta.