Tänään alkaa pitkällinen ja
mutkallinen paluu kotiin. Vielä aamiaispöydässä Maximo yrittää parhaansa mukaan
vakuuttaa minua siitä, että kotiin palaaminen on huono idea. ”Don’t go back. Come
with me to Uruguay!” hän sanoo. Siellä olisi kuulemma 600 kilometriä tyhjää
hiekkarantaa. Oscaria naurattaa. Mutta pitää
laittaa mietintään tuo Uruguay. Sitä ennen pitänee mennä espanjan kurssille…
Nyt kuitenkin Suomeen. Hampaastani on taas irronnut palanen ja paikkautan sen
ehkä mieluiten kotimaassa, vaikka luotto ainakaan Oralin palveluihin ei ole
kovin korkealla.
Kun teemme check out:ia kysyy
oscar managerilta ”Where is the horny Italian! I would like to say good bye to
him.” ”He is probably running after some female monkey” naureskelee manageri.
Italiaano on kuulemma jo kolmentoista vuoden ajan palannut tänne joka talvi
metsästämään turistityttöjä. Jos siis joskus matkustatte Ko Tarutaolle niin
muistakaa varoa himokasta italialaissetää…
Lähdemme lautalla Pak Baraan. Se
kulkee lähes yhtä lujaa kuin speed boat, mutta hinta on todennäköisesti paljon
halvempi. Olen maksanut lipun jo etukäteen. Istun lautan katolla ihailemassa
Tarutaon metsän peittämää silhuettia. Näen matkalla neljä jättimäistä meduusaa
vedessä. Ovat mitä ilmeisemmin hyvin yleisiä täällä. Jos kämmenen kokoinen
meduusakin polttaa todella kipeästi, en todellakaan halua tutustua noihin
jätteihin lähempää.
Satamassa sanomme tunteelliset
hyvästit Maximolle ja kiirehdimme oman oppaamme perään. Odottelen minibussiani
matkatoimistossa ja hyvästelen myös Oscarin, joka lähtee pohjoiseen Ko Mukille.
Kun minun minibussini vihdoin saapuu on vuorossa iloinen jälleennäkeminen:
Maximohan se siellä istuu täyteen ahdetussa autossa. Hän antaa minulle
paikkansa ja haluaa istua vieressäni lattialla. Jossain vaiheessa hänelle
sentään löytyy paikka pussin etupenkiltä. Nyt minun latinokiintiö alkaa olla jo
täynnä!?
Hat Yay:ssa samaa matkaa tullut
kaveri kysyy, mistä olen kotoisin. Hänkin on suomalainen ja kuulemma minä
näytän selvästi suomalaiselta. No, tämä Timo tällä kertaa onnistui huijaamaan
minua ihan täysin – luulin miestä ruotsalaiseksi. Johtuisiko kauluspaidasta?
Timo jää yöksi Hat Yai:hin mutta minä jatkan illalla yöbussilla Kuala
Lumpuriin. Aikaa on kuitenkin yli neljä tuntia. Käymme jollain pikkukujalla syömässä
nuudelikeittoa (40 bath), jälkiruuaksi vesimelonia, friteerattuja banaaneja ja
miniananaksia. Harhailemme ympäri ei-niin-viehättävää keskustaa ja käymme
tutkailemassa kiinalaista buddhalaista temppeliä. Siellä on rentomeininki:
temppelin sisään on pysäköity auton, ja alttarin edessä makailee kulkukoiria.
Päätämme jatkaa vielä
seuraavallekin temppelille, kun se kartan mukaan näyttäsi olevan ihan lähellä.
Välillä pysähdymme sievään pieneen coffee shopiin juomaan jääkahvin ja vihreän
jääteen (maidolla, kermavaahdolla sekä vihreällä siirapilla tuunattuna!).
Kävelemme hyvän matkaa ja kun tutkin uudelleen karttaa, huomaan merkinnän This
map is not in scale. Jaaha, taas tuli tehtyä tämä sama virhe… Thaimaan
buddhalainen temppeli kuitenkin vihdoin löytyy. Se on kaunis, paljon kauniimpi
kuin kiinalainen temppeli. Värillisistä peilin paloista tehdyt mosaiikit ja
kullatut koristeet kimaltelevat. Oranssiin pukeutunut munkki soittaa kumeasti
suurta kelloa. Temppeli alue on suuri ja alueen perällä vietetään hautajaisia.
Ihmiset syövät ateriaa arkun äärellä.
Peräälä on myös munkkien asuntola, jonka parvekkeilla roikkuu rivissä
oransseja kaapuja kuivumassa. Tämänkin temppelin piha on täynnä koiria, kissoja
ja kanoja pikku tipuineen. En ole ottanut kameraa mukaan koska kävelimme.
Timo lupaa lähettä omat kuvansa minulle.
Puoli seitsemältä nousen suureen
ilmastoituun bussiin. Rajan ylitys on klo yhdeksän ja sen jälkeen nappaan
nukahtamislääkkeen, mistä johtuen nukun tukevasti välillä heräilemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti