22.1. KL - Manila

Aamuvarhaisella varaan huoneen Backhomesta. Huone luvataan minulle kuitenkin vasta puolen päivän jälkeen. Sammun Backhomen aulan sohvalle ja herään vasta ehkä joskus kymmenen jälkeen, ja alan työstää valokuvia läppärillä. Kunnolla tulen tajuihini kuitenkin vasta puolenpäivän aikaan. Muista, että eilen rajan ylityksen jälkeen olin jo ottanut nukahtamislääkkeen, kun pysähdyimme tienvarsiravintolaan syömään. Söin kaksi kasvisruokaa hintaan 40 bathia ja palasin bussiin, jonka jälkeen jostain ihmeen syystä otin vielä puolikkaan nukahtamislääkettä lisää, vaikka yksi tabu on jo sekin minulle hiukan liikaa.

Minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, mihin paikkaan bussi on minut aamuyöstä jättänyt Kuala Lumpurissa ja miten oikein olen suoriutunut Backhomeen. Taksilla kaiketi? Ja ilmeisesti maksanut käteisellä? Ei mitään käsitystä paljonko olen taksista maksanut. En ilmeisesti liikaa, koska rahaa on vielä jäljellä, eikä sitä edes paljon ollutkaan, Malesian ringetteinä. Hostellinkin olen jo maksanut visalla tullessani. Siitä on sentään hämärä mielikuva. Minulle on käynyt näin ennenkin somnor-tablettien kanssa… Toimin kyllä täysin rationaalisesti, mutta jälkeenpäin muisti on täysin pyyhkiytynyt. Pitäisi varmaan lopettaa nämä yöbussimatkailut kokonaan. (Ja anteeksi äiti taas.) Mutta olen sentään nukkunut hyvin. Iltapäivällä, kun vihdoinkin saisin huoneen, olen pirteä kuin peipponen. Ei kuitenkaan huvita lähteä mihinkään, vaan istun läppärin kanssa Backhomen kahvilassa Lokl:issa näpertelemässä valokuvien kanssa.

Lähden hyvissä ajoin bussilla lentokentälle. Hyvä juttu, sillä olin taas unohtanut siirtää kelloa. Malesia kun kuuluu eri aikavyöhykkeeseen kuin Thaimaa. Sitä paitsi kenttä on todella kaukana Kuala Lumpurista, yli tunnin ajomatkan päässä moottoriteitä pitkin keskellä öljypalmupeltoja. Tässä maassa ei ilmeisesti kanneta huolta elintarvikeomavaraisuudesta? En ole nähnyt ainuttakaan peltoa Malesiassa, pelkkää öljypalmurivistöä loputtomiin. Kuala Lumpurin keskiluokkaiset lähiöt ovat silmiinpistävän uusia ja siistejä, identtisiä taloja sotilaallisissa riveissä. Kentällä kuitenkin vallitsee perusaasialainen lievä kaaos. ”Portit” koneeseen ovat vieri vieressä ja niillä pitää näyttää kyseisen kohteen lentolippu, mutta portin takana kentällä kaikki päätyvät kuitenkin samaan jonoon uudelleen riippumatta määräpäästä. Ulkona AirAsian punaisten lentokoneiden seassa pomppii matkustajia ja matkalaukkuautoja sikin sokin. Löydän kuitenkin oman koneeni ja pääsen lennolle ilman suurempaa sähläystä. Vain villahuivini unohtuu odotussalin penkille.