4.1. Taman Negara

Aamulla yhdenksän aikaan vuorossa siis canopy walk. Canopy walk on korkealle puunlatvustoon pingotettu riippusilta. Mitään eläimiä tai edes lintuja sieltä ei voi nähdä, kiitos möykkäävien turistilaumojen, mutta se kuitenkin aika kiva kokemus päästä katsomaan sademetsää ylhäältä päin, apina perspektiivistä. Tähänkin pitää taas jonottaa. Olisi vaikea kuvitella, että suomessa jonottaisin päästäkseni näkemään pelkkiä puita? Ihan hauskaa silti. Canopy walkin jälkeen kiipeämme rinnettä ylös näköalatasanteelle, josta näkyy pitkälle viidakon sisäosiin. Jostain kaukaa kantautuu gibbonien huutoja. Paluumatkalla eroan ryhmästä ja kävelen vähän aikaa italialaisen pariskunnan kanssa takaisin puiston porteille vain siksi, että en enää jaksa olla isossa laumassa vaan kaipaan hiukan rauhaa.

Harkitsen hetken aikaa että jäisin vielä pariksi päiväksi ja tekisin pidemmän trekin viidakkoon. Luovun kuitenkin ajatuksesta ihan vain mukavuudenhalusta. Jos joku blogin lukija (Lotta, Anna?) haluaa kuitenkin päästä näkemään viidakkoa ihan kunnolla, niin suosittelen kokeilemaan Taman Negraa pidemmällä, esim 3-4 päivän trekillä syvälle viidakkoon. Se olisi varmasti unohtumaton kokemus. Varusteet, kuten makuualustat jne voi vuokrata matkanjärjestäjiltä.

Iltapäivällä rapid shooting eli veneajelu ylävirtaan ja vierailu ’aboriginal’ kylään. Vesi on hyvin ylhäällä nyt sateiden takia, joten kiviä ei tarvitse väistellä, mutta virta on todella voimakas. Oscar on harrastanut koskenlaskua kajakilla ja sanoo, että kuski on hänen mielestään poikkeuksellisen taitava pujottelemaan vaahtopäissä.  Laitan silti pelastusliivit, sillä minusta tämä touhu ei ole täysin turvallista. Taidan olla ainoa joka vaivautuu laitamaan liivit päälle.

Aboriginaali kylä on normaalia turistitouhua. Jännää tosin, miten eri näköisiä alkuperäisasukkaat ovat malesialaisiin verrattuna. He näyttävät hyvin pitkälti Australian aboriginaaleilta.  Opas selittää miten aboriginaalit saavat kaiken tarvitsemansa metsästä. Heillä on myös oikeus metsästää luonnonsuojelualueella, mutta turismi taitaa olla tuottoisampaa. Kylässä ei ole lainkaan kotieläimiä. Kysyn miksi heillä ei ole kanoja, niin kuin yleensä joka paikassa on. Opas sanoo, että kyläläiset ostavat kanansa kaupasta. No, aboriginaalit kuulemma saavat 5 randia per turisti, ja koska meidän kanssa samaan aikaan kylässä on n 40 turistia niin, eipä siinä paljon metsästäminen kannata. Munahampurilainen läheisessä ravintolassa maksaa vain 3 randia… Tällaiset alkuperäisheimovierailut ovat aina väistämättä teatteria, sille ei voi mitään. Mieluummin vältän koko touhua, mutta tällä kertaa vierailu sisältyi koskiajeluun. Näkymät joelta viidakkoon ovat sentään upeat. Vanha sademetsä näyttää jotenkin majesteetilliselta.

Illaksi buukkaamme vielä autosafarin, koska elättelen vielä toivoa eläinten näkemisestä. Keikumme täyteen pakatun pickupin lavalla läpi palmuplantaasin ja näemme muutaman pilkullisen villikissan, siveettikissan ja muutaman villisian. Ei tämä nyt oikein vedä vertoja viime vuoden safareille Afrikassa.