Aamulla aikaisin lähtö
viidakkoretkelle. Retki on Oscarin valinta, päätin vain liittyä seuraan ja
luotan, että Oscar on tutkinut mikä on hyvä retki. Ensin monta tuntia
pikkubussilla yli viidakon peittämien kukkuloiden ja läpi öljypalmu- ka
kumiplantaasien. Sitten siirrytään veneeseen ja istua kökötetään matalassa puuveneessä
kolmen tunnin matka läpi viidakon pitkin vuolaana virtaavaa jokea. Tämän kahden
päivän perusteella voisin sanoa, että Malesiassa on yllättävän vähän väkeä.
Näyttäisi olevan joko palmuplantaasia tai pusikkoa koko maa, KL:ää lukuun
ottamatta. Taman Negaran pitäisi olla aivan erityisen vanhaa sademetsää.
Kun pääsemme perille majoitumme
pikku hotelliin. Illalla lähtö yökävelylle metsään. Sateiden takia metsässä on
kuulemma vilisemällä iilimatoja. Oppaan mielestä ”that’s no problem”. Näen
hostellissamme miehen jonka jalat valuvat verta ja paitakin on ihan veressä.
Hän on ollut viidakkokävelyllä aamupäivällä vesisateessa. Nyt minua alkaa
hirvittää. Ajatuskin madoista inhottaa! Yökävelyviidakossa osoittautuu
kuitenkin hyvin turistiseksi 500 metrin piipahdukseksi hotellin takapihalle.
Ainoat elukat jotka näemme ovat hämähäkit, yksi lisko, yksi peura ja vilahdus
lemurista (YESSSS I CAN SEE IT!!! kiljuu filippiinatyttö ja varmistaa, että
eläin häviää mahdollisimman nopeasti näkymättömiin).
Paluumatkalla tenttaamme opasta
eri vaihtoehdoista. Hän sanoo, että turisteilla on kolme eri syytä tulla Taman
Negaraan:
- haluavat nähdä oikean viidakon
-haluavat kulkea canopy walkia joka on pisin
kyseinen hökötys maailmassa
-haluavat nähdä eläimiä
Ryhmään 3. kuuluvat kävelevät
kauimmaiselle näkötornille 11 km päähän, jossa on mahdollista nähdä isoja eläimiä.
Sinne pitää kuitenkin jäädä yöksi. Opas kertoo, että vielä muutama vuosi sitten
eläimiä oli mahdollista nähdä jopa jokirannassa, mutta nykyään eläimet pysyvät
kaukana alueesta, koska täällä käy aivan liikaa ihmisiä. Nyt on sentään low
season, high seasonilla tursitit kulkevat metsässä yhtenä jonona peräkanaa.
Tiikereitä ei tällä alueella ole
kuulemma nähty enää kuuteen vuoteen vaikka niitä onkin puiston alueella lukuisia.
Puistoon on muitakin sisäänkäyntejä, jotka ovat vähemmän suosittuja. Niistä
voisi ehkä päästä näkemään muutakin kuin yhden peuran. Oscar on hyvin pettynyt.
Minä taas olin odottanutkin jotain tämän tyyppistä sen jälkeen, kun huomasin,
että tämä puisto on LP:n Malesian parhaiden nähtävyyksien listalla sijalla yksi
En siksi ole erityisen onneton, vaikka tämä nyt ehkä oli vielä turistisempi
kokemus kuin odotin. Ainoa iilimatokin makaa puolikuolleena keskellä polkua. Se
on kyllä aikamoinen iljetys.
Keskustelemme vaihtoehdoista.
Olisi mahdollista hankkia huomiseksi oma opas ja tehdä patikkaretki alueelle
jossa turisteja on vähemmän, mutta se olisi aika kallista ja sitten jäisi
canopy walk ja koskenlasku väliin. Jos oikeasti haluaa nähdä eläimiä, pitäisi
varata paljon enemmän aikaa ja patikoida monta päivää puiston sisäosiin. Tosin
juttelemme italiaanon kanssa, joka oli mennyt kävelemään luonnonpuistoon
itsekseen iltapäivällä ja nähnyt jo kylän lähellä tapiirin. Yksin liikkuessa se
varmaan onkin mahdollista.
Alan itse olla sitä mieltä, että
parempi vaan hyväksyä tosiasiana se, että etelä-Aasia on läpeensä turistisoitunut.
Turistivapaita alueita lienevät enää vain Indonesian kaukaisemmat saaret, kuten
Sumatra ja Papua. Jos haluaa nähdä villiä luontoa on parempi suunnata jollekin
toiselle mantereelle. Minä olen tällä kertaa kuitenkin lomailemassa enkä
seikkailemassa (toisin kuin voisi ehkä luulla kaikkien myrskyjen sun muiden
koettelemusten jälkeen). Joku kiva ja halpa resortti, josta löytyy siisti
vessa, tekisi minut tällä kertaa onnelliseksi. Siihen vielä päälle hieronta
niin eipä lomailuun muuta enää voi toivoa? Siksi olen jo päättänyt olla
lähtemättä enää Sumatran puolelle, vaikka sinne olisi täältä helppo ja halpa
lentää. Haluan käydä sielläkin vielä joskus, mutta joku toinen kerta. (Parempi
ehkä myös säästää äidin hermoja.)
*****
Siquijorilla vitsailin Sarahin
kanssa, että LP nimi pitäisi muuttaa vastaamaan paremmin tämän päivän
todellisuutta. Lonely Planetin sijaan kirjasarjan voisi nimetä vaikkapa
Overcrowded Planet:iksi tai Planet Turism:ksi.
*****
Jos maailman luonto ei kestä
sitä, että kaikki kiinalaiset hankkivat jääkaapin, niin mitähän mahtaa
tapahtua, kun kaikki kiinalaiset, tai vaikka vain pieni osa, alkavat harrastaa
lomamatkoja? Tälle planeetalle ei silloin jää montaakaan turistisvapaata
aluetta. Sen kehityssuuntauksen huomaa jo Aasiassa. Tulevaisuudessa
Suomalaisilla ei välttämättä ole enää varaa lomailla Thaimaassa, jos joudumme
kilpailemaan samoista rannoista varakkaiden kiinalaisten kanssa. Ja jonottamiseen
on ilmeisesti syytä tottua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti