30.12. Singapore

Aamulla pakkaan tavarat respaan säilytykseen ja lähden etsimään Oscaria ja Albertoa arabikorttelista. Pojat nukkuvat vielä jatlagiaan. Herättelen heidät ja patistan liikkeelle. Päätämme lähteä Singaporen uuteen akvaarioon Santosan turistisaarelle. Pojat jäävät odottelemaan Joeytä, minä päätän mennä edeltä akvaarioon. Liput olemme ostaneet jo aiemmin. Akvaarion ovella on valtava jono, onhan sunnuntai ja paikallisilla vapaata. Kaikki haluavat uuteen akvaarioon… Päädyn jonottamaan lopulta yhteensä kaksi tuntia. Pojat liittyvät seuraani jossain vaiheessa jonotusta. (Paikalliset pikkulapset jaksavat odottaa kiltisti kiukuttelematta kaksi tuntia jonossa, käsittämätöntä.) Sisällä jokaisen akvaariolasin edessä on ihmismuuri. Kaiken lisäksi akvaario ei edes ole ollenkaan yhtä hyvä kuin vuosi sitten Cape Townissa näkemäni akvaario. Onneksi pojat ovat seurana, niin on kuitenkin ihan mukavaa.

Kun olemme selvinneet akvaariosta käymme yhdessä syömässä. Sitten kello onkin jo puoli seitsemän ja minun pitää lähteä Lotan ja Jukan luokse.  Suurkaupungissa kuluu aina paljon aikaa pelkästään paikasta toiseen siirtymiseen. Kun pääsen Lotan luokse kerrostalon 13 kerrokseen, soitan ovikelloa, mutta kukaan ei tule avaamaan. Hetken aikaa olen hiukan hämilläni: puhelimesta on akku loppu, wlania ei ole, ja tästä suurkaupungista ei näin uuden vuoden aaton aattona ole kovinkaan helppo löytää vaihtoehtoista majoitusta. Laukutkin painavat älyttömästi ja vielä olisi vessahätäkin. Painelen takaisin alas portinvartijan luokse. Ystävällinen intialainen setä antaa minun ladata puhelimen akun, ja saan Lotan viestin että ovat hiukan myöhässä. Muutaman minuutin päästä Lotta ja Jukka ilmestyvät paikalle ja pääsen onnellisesti lasten patjalle majoitukseen.

*****

Singaporen metro on muuten ihan loistava, siisti ja kaikki ne ominaisuudet ovat jo toiminnassa joiden kanssa Suomessa vielä tapellaan: automaatti ovet ja automaatti ohjaus toimivat. Ja matkakortilla maksetaan vain siitä matkasta joka on kulkenut. Korttia vilautetaan lukulaitteelle myös pois lähtiessä.

29.12. Singapore

Käyn Carolinen ja Linnean kanssa eläintarhassa.  Eläitarha on todella hyvin tehty, on kuin kävelisi pikkupolkuja viidakossa. Yllättävän ison osan eläimistä olen jo aiemmin nähnyt luonnossa. En sentään vakoista tiikeriä kuitenkaan. Ihastun erityisesti marmosetteihin (http://commons.wikimedia.org/wiki/File:White-eared_Marmoset_2.jpg) vaikka lentävät koiratkin ovat hyvin hellyttäviä myös. Aina välillä vettä tulee niskaan ihan kaatamalla. Mutta ei haittaa, kun on kuitenkin lämmin.

Eläintarha on yllättävän kaukana. En ole tajunnut että Singapore on näin iso alue. Näen matkalla enemmän luonnontilaista metsää kuin mitä näin Filippiineillä neljässä viikossa. Singaporessa on myös paljon puita ja puistoja. Leveiden katujen päälle rakennetuilla ylikulkusilloilla on pieniä rauhallisia minipuistoja, joissa ihmiset viettävät illalla aikaa penkeillä istuskellen. Syön illalla ruotsalaisten kanssa food courtissa. Katkarapu-dumplingeja ja iso lautasellinen paksoita. Voisin syödä toisen lautasellisen paksoita heti perään. Juomaksi  ohramehua (yllättävän hyvää) ja jälkiruuaksi kulhollinen water coconutia eli palmyran hedelmää (http://en.wikipedia.org/wiki/Borassus_flabellifer) ja longaaneja (http://fi.wikipedia.org/wiki/Longaani).

Singapore on ihana. Yhtä aikaa ultra moderni ja siisti, ja samaan aikaan kadulla kulkee naisia sareissa ja iltaisin kiinalaiset tungeksivat katukuppiloihin syömään perinteisiä herkkujaan, kuten kalanpääsoppaa, osterimunakasta tai sammakonkoipia. Kaduille levittyvät hedelmäkauppiaat myyvät kaikkea durianista mustikoihin. Chinatownin kapeiden pikkukatujen yllä siintävät pilvenpiirtäjät. Kiinalaisten tapa elää yksityiselämäänsä kaduilla tekee suurkaupungista kodikkaan. Kiinalaisilla ei liene ole erillistä yksityistä ja julkista elämää?

28.12.Singapore

Aamulla kentälle ja sen jälkeen puolipäivää odottelua.  Kun kone vihdoin nousee ilmaan katselen Cebua ilmasta ja mietin, miten noin kertakaikkisen rumalla kaupungilla voikin olla noin upea sijainti: meren rannalla trooppisella saarella, taustalla vuorijono. Kaupungilla on vielä rikas historiakin, mistä ei tosin näe merkkiäkään. Cebu voisi olla todella viehättävä, jos vain siellä asuisi jokin toinen kansa. Kansa, jota kiinnostaisi muukin kuin lisääntyminen, karaoke ja kulutuselektroniikka.

Ostan lentokoneessa välipalapaketin: suklaata, oreo gold keksejä ja pringlesejä. Minkähän takia näitä edes kutsutaan elintarvikkeiksi? Yök, mikä teollinen lisäainepläjäys. Kaipaan niin tuoreita vihanneksia. Toivottavasti saan niitä kohta pian syödäkseni. Katselen koneen ikkunasta merta. Borneon joet värjäävät meren laajalti mudan ruskeaksi. Kun laskeudumme Singaporeen, on meri kaupungin ympärillä täynnä valtavia rahtilaivoja. 

Perillä Singaporessa metro kiidättää minut suoraan 5foo.Innin ovelle Chinatowniin. Jaan dormihuoneen parin ruotsalaistytön kanssa. Lähden heidän kanssaan läheiseen food courtiin. Riehaannun täysin ja ostan lopulta naposteltavaa yhteensä kuudessa eri paikasta. Nuudelikeittoa eksoottisilla lisukkeilla, kalanvatsapuuroa, kurkku-mansikka-vesimelonismoothien, kanamunasopan, magoa ja kookosta jääpedillä ja lopuksi vielä Häagen-danz jäätelöä. (Taas jäätelöä, en ilmeisesti ikinä opi?! Tällä kertaa jäätelö pysyy vatsassa.)

27.12. Cebu City

Aamuauringossa nopea pulahdus mereen ja sitten lauttaan ja edelleen Cebuun. Hassaan koko lopun päivän haahuilemalla jättimäisessä ostoshelvetissä ja yritän järjestää asioitani. Eipä sillä että Cebussa olisi mitään muutakaan tekemistä. Ei ole tosiaan maailman viihtyisin kaupunki. LPssä on Cebu Cityn kohdalla erillinen osio prostituutiosta. Filippiineillä on LPn mukaan 400 000, joista osa lapsia. Poliisi ei puutu, kun saavat osan rahoista. Minua puistattaa, kun katson hysteerisesti shoppailevia filippiinoja. Ostoskeskuksesta löytyvät kaikki ne länsimaalaiset merkkiliikkeet, jotka Suomesta vielä puuttuvat. Tämä kansa on amerikkalaistunein kansa, jonka olen nähnyt. Eikä tosiaan positiivisella tavalla. Kun otan taksin kotiin jokaisissa liikennevaloissa kerjäävät lapset tulevat rummuttamaan ikkunaan. 

Illalla syön korealaista. On aika vaihtaa maata kun huomaa nyppivänsä korealaisesta sushista porkkanan ja kurkunpalat suuhunsa siitä ilosta, että saa vihdoinkin jotain tuoretta vihannesta syödäkseen.

26.12. Bantayan

Herään puoli kuudelta, jotta ehtisin lauttaan. Ulkona raivoaakin trooppinen myrsky täydellä voimalla. Ei kannata mennä edes ulos ovesta, koska kookospähkinöitä lentää ympäriinsä kuin ohjuksia. Odottelen kahdeksaan, jolloin sade loppuu ja tuulikin hiukan laantuu. Pihalla kuulen brasilialaiselta parilta, että kaikki lautat on tältä päivältä peruttu. Trooppinen myrsky on jälleen pyyhkäissyt suoraan ylitseni ja sotkenut suunnitelmani. Santa Fen kadut ovat myrskyn jäljiltä täynnä roskaa. Yritän epätoivoisesti etsiä keinoa päästä pois saarelta ja ehtiä lennolle, mutta ei onnistu. ”Maybe tomorrow” Käyn jopa charter lentokentällä, jolla vuohet laiduntavat, mutta oman pienkoneen vuokra on liikaa, 7000 pesoa per henki.

Iltapäivällä sääkin muuttuu kauniiksi ja aurinko paistaa, mutta lautat eivät silti kulje. Olen siis myöhästynyt lennoltani ja menettänyt taas n 150 euroa. Voihan harmistu. Päätäkin särkee edelleen. Onneksi brassit ovat sentään hauskaa seuraa.

Päädyn jakamaan huoneen seuraavan yön ajan pitkän kauniin japanittaren, Tomokon kanssa. Pyydän Tomokoa mukaan baariin tapamaan italiaanoa. ”oh, you mean George Clooney!” hän sanoo. Jep, juuri se kaksoisolento… (Tomoko ei halua itselleen japanilaista aviomiestä, koska japanilaiset miehet eivät kuulemma pidä itsenäisistä naisista.) Meillä on mukava ilta brassien ja Tomokon kanssa. Pierro ilmestyy paikalle vasta kun olemme lähdössä.

Tomoko on japanin kielen opettaja ja asuu Manilassa. Juttelemme hänen kanssaan äijistä. Tomoko kertoo filippiiniläisestä oppilaastaan, joka meni heti 20 vuotta täytettyään naimisiin 59-vuotiaan japanilaisen miehen kanssa. Tomoko oli ollut mukana häissä. Morsiamen isällä oli kuulemma mustat lasit päässä koko toimituksen ajan,  mutta morsiamen äiti oli kehunut Tomokolle, miten onnellinen morsian on. Myöhemmin Tomoko oli saanut toimia tulkkina pariskunnalle puhelimitse, kun piti kääntää japaniksi listaa siitä, mitä kaikkea aviomiehen pitää ostaa morsiamen suvulle. Televisioita, tietokoneita jne. Perhe oli siis käytännössä myynyt tyttärensä kulutuselektroniikkaa vastaan.

25.12. Batayan

Jouluattoilta venähtää parin italialaisen seurassa aamuyön tunneille. Toinen heistä, Pierro, sanoo matkustaneensa viimeiset 16 vuotta ja käyneensä 65 maassa. Hän kutsuu itseään mustalaiseksi. En ihan saa tolkkua, onko hän matkalla koko ajan vai osan vuodesta. Mystisesti herran englanti ei ole kovin hyvää näinkään pitkän matkustamisen jälkeen. Mutta se on keskustelun perusteella selvää, että hän on käynyt kaikissa niissä paikoissa kuin minäkin. Hän läksyttä minua siitä, että en Chilessä käydessäni ole käynyt Patagoniassa… Toinen italialainen herra on ko ravintolan omistaja ja asunut täällä jo jonkin aikaa. Hänen englantinsa on sentään moitteetonta, helpottaa keskustelua kovasti.

Joulupäivänä nukun myöhään. Taas sataa ja on pilvistä. Uusi myrsky on tulossa tännepäin, mutta sen pitäisi olla ohi aamuun mennessä.

Päivä resortissa, illalla taas italialaisen seurassa illallista. Illalla minut yllättää kova päänsärky.

*****

Tajusin eilen, että kaikki riksakuskit haluavat esittäytyä minulle siksi, että he haluavat koskea valkoista ihoani – vaikka edes vain kättelemällä.

24.12. Bantayan

24.12.

Luojan kiitos tänään viimeinen syntikkaherätys aamuyöstä. Korvatulehdus on tehnyt minusta ihan oikeasti väsyneen, enkä jaksaisi millään kuunnella pimputusta aamuyöllä. Olo on kuitenkin muuten parempi ja kipu hävinnyt.

Lähden aamupäivällä metsästämään pankkiautomaattia. Sellainen on Bantayan kaupungissa, puolen tunnin ajomatkan päässä. Tämä on varmaankin harvaanasutuin saari, jonka olen nähnyt. Tienvarrestakin puuttuu asutus isolta osalta matkaa. Saari on aivan tasainen ja aika karu. Varsinaista metsää ei ole kuten muilla saarilla. Bantayan kaupunki on näkemistäni filippiiniläiskaupungeista ainoa miellyttävä. Monet taloista ovat vanhoja viehättäviä puutaloja, joissa on suuret ruudulliset ikkunaluukut. Keskellä kaupunkia on suuri hyvin hoidettu puisto. Ensimmäinen kaupunki täällä, jota voisi kutsua melkein viehättäväksi.

Pitkä mopomatka on siinä määrin jännittävä, että joudun ottamaan päiväunet. Tai sitten se johtuu aamuyön syntikkaherätyksestä? Iltapäivällä jälleen tunnin hieronta. Tähän voisi todellakin tottua. Varaan vielä huomisellekin hieronnan. Rentoutumisen huippu!

Filippiiniläinen näkemys joulusta tarkoittaa näköjään kadunristeykseen raahattuja valtavia kaiuttimia, joista raikuu täydellä länsimaalainen diskomusa. En oikein tiedä, onko se hyvä vai huono asia… Lisäksi jouluun kuuluvat paukkupommit. Ei tässä oikein joulutunnelmaan pääse. Mikä ei tosin haittaa yhtään.

Sikälikin on kiva, että joulu on kohta ohi, että olen jatkuvasti joululauluja laulamalla rahaa kerjäävien lasten vainoama. Viiden minuutin välein joku tulee hoilottamaan ”we wish you a merry christmas” käsi ojossa, jos poistun resortista.