Aamulla pakkaan tavarat respaan
säilytykseen ja lähden etsimään Oscaria ja Albertoa arabikorttelista. Pojat
nukkuvat vielä jatlagiaan. Herättelen heidät ja patistan liikkeelle. Päätämme
lähteä Singaporen uuteen akvaarioon Santosan turistisaarelle. Pojat jäävät
odottelemaan Joeytä, minä päätän mennä edeltä akvaarioon. Liput olemme ostaneet
jo aiemmin. Akvaarion ovella on valtava jono, onhan sunnuntai ja paikallisilla
vapaata. Kaikki haluavat uuteen akvaarioon… Päädyn jonottamaan lopulta yhteensä
kaksi tuntia. Pojat liittyvät seuraani jossain vaiheessa jonotusta.
(Paikalliset pikkulapset jaksavat odottaa kiltisti kiukuttelematta kaksi tuntia
jonossa, käsittämätöntä.) Sisällä jokaisen akvaariolasin edessä on ihmismuuri.
Kaiken lisäksi akvaario ei edes ole ollenkaan yhtä hyvä kuin vuosi sitten Cape
Townissa näkemäni akvaario. Onneksi pojat ovat seurana, niin on kuitenkin ihan
mukavaa.
Kun olemme selvinneet akvaariosta
käymme yhdessä syömässä. Sitten kello onkin jo puoli seitsemän ja minun pitää
lähteä Lotan ja Jukan luokse. Suurkaupungissa kuluu aina paljon aikaa
pelkästään paikasta toiseen siirtymiseen. Kun pääsen Lotan luokse kerrostalon 13 kerrokseen, soitan ovikelloa, mutta kukaan ei tule avaamaan. Hetken aikaa olen hiukan hämilläni: puhelimesta on akku loppu, wlania ei ole, ja tästä suurkaupungista ei näin uuden vuoden aaton aattona ole kovinkaan helppo löytää vaihtoehtoista majoitusta. Laukutkin painavat älyttömästi ja vielä olisi vessahätäkin. Painelen takaisin alas portinvartijan luokse. Ystävällinen intialainen setä antaa minun ladata puhelimen akun, ja saan Lotan viestin että ovat hiukan myöhässä. Muutaman minuutin päästä Lotta ja Jukka ilmestyvät paikalle ja pääsen onnellisesti lasten patjalle majoitukseen.
*****
Singaporen metro on muuten ihan loistava,
siisti ja kaikki ne ominaisuudet ovat jo toiminnassa joiden kanssa Suomessa
vielä tapellaan: automaatti ovet ja automaatti ohjaus toimivat. Ja
matkakortilla maksetaan vain siitä matkasta joka on kulkenut. Korttia
vilautetaan lukulaitteelle myös pois lähtiessä.