Nukuin hiukan
huonosti. Niksuttelin ilmastointia edestakaisin koko yön. Aamulla taas
lauttasatamaan – ja olisimme ehtineet nippa nappa lauttaan, mutta pölvästit
olivat myyneet tiskiltä lipun vasta seuraavaan. Grrrr. Sitten taistellaan hetki
taksikuskien kanssa ja painutaan lähimpään lonarin suosittelemaan ravintolaan
Buto’t Balatiin. Erinomaista tuoretta makrillia söpössä puutarhassa ja vielä
lounge musaa taustalla. Erittäin suositeltava paikka!
Vihdoin pääsemme
lauttaan, klo 12:45. Runsas tunti täyteen ahdetussa kelluvassa ruumisarkussa jenkkiaction leffaa katsellen ja olemme Negrosin saarella. Lisää säätämistä ja matka jatkuu
paikallisbussilla kohti etelää. Runsaat neljä tuntia pomppivassa ja ahtaassa bussissa halki
sokeriruokopeltojen ja alan taas pohtia, että miksi mä ylipäätään teen tätä…
Suomalaisittain kahden hengen paikalle tungettuna minä, kaksi paikallista
aikuista ja yksi lapsi. Siitä on matkustusmukavuus aika kaukana. Toisaalta
ihanaa päästä karkuun turistimassoja ja kaikkia niitä siihen liittyviä harmeja.
Ja matkalipun hintakin vain kolme ja puoli euroa. Maisemat sitä normaalia aasialaista: talon hökkeleitä, paljon väkeä, vesipuhveleita mudassa möyrimässä, riisiä, banaanipuskia, ja niin edelleen. Taustalla joku isompi vuori häviää pilviin.
Jossain
vaiheessa tulee pimeä, valoja näkyy vähän. Äkkiä rahastaja ilmoittaa, että nyt
olisi turistitätien syytä hypätä kyydistä. Kuulemma joku vie meidät Sugar Beachille.
Hyppäämme ulos ja bussi häviää pimeyteen. Tienpientareella odottaa tricycle,
taas hiukan edellistä pienempi. Ahtaudumme siihen rinkkoinemme. (Tricycle on
siis mopo jossa itsekyhätty sivuvaunu.) “Hei, kuskihan on tyttö!” hihkaisen.
“Ei, kyllä se on poika” Heidi sanoo. No, nätti pojakseen sitten…
Ajamme hurjaa
vauhtia kapeaa betonilla päälystettyä tietä keskellä täydellistä pimeyttä.
Välillä ohi vilahtaa vaatimaton bambumaja. Vartin ajomatkan ja yhden erittäin huteran sillan ylityksen jälkeen olemme
pimeässä jokirannassa. Mopopoika pyytää 200 pesoa / 4 euroa, mikä on ylihinta,
mutta täällä keskellä pimeää ei-mitään ei oikein voi alkaa neuvottelemaan.
Maksamme kiltisti ja kapuamme bangkaan eli kapeaan paikallisveneeseen. Heidiä taitaa koko touhu hiukan hirvittää. Vene on hutera ja Heidi epäilee poikien tarkoitusperiä. Mä ehdotan, että pyydetään noin söpöt pienet pojat meidän kanssa drinksuille! En vaan pysty näkemään kavereita kovin uhkaavina. Mä olen muutenkin ylemmässä painoluokassa kuin ne.
Vielä noin vartin venematka pikkopimeässä ja töpsähdämme rantahiekalle. Rinkat selässä taaperramme suoraan Markun suosittelemaan Sulu Sunsetiin kysymään huonetta? “So late?!” hämmästelee saksalainen omistaja. Saamme valita eri hintaisista bungaloweista. Ne ovat kaikki kivoja. Hinnat vaihtelevat välillä 500 – 1200 pesoa. Otamme 900 peson mökin. Se ei ole ihan rannassa kiinni, mutta koska ravintola on mukava ja rannalla on lisää riippumattoja niin tuskin viihdymme omalla terassilla kuitenkaan.
Vielä noin vartin venematka pikkopimeässä ja töpsähdämme rantahiekalle. Rinkat selässä taaperramme suoraan Markun suosittelemaan Sulu Sunsetiin kysymään huonetta? “So late?!” hämmästelee saksalainen omistaja. Saamme valita eri hintaisista bungaloweista. Ne ovat kaikki kivoja. Hinnat vaihtelevat välillä 500 – 1200 pesoa. Otamme 900 peson mökin. Se ei ole ihan rannassa kiinni, mutta koska ravintola on mukava ja rannalla on lisää riippumattoja niin tuskin viihdymme omalla terassilla kuitenkaan.
Filippiinejä
lähestyy taifuuni. Kuulimme siitä jo Boracaylla. Se kaiketi kääntyy kohti
pohjoista, eikä tule tästä suoraan yli.
ja driftwood village resortissa saa herkullisia thai curreja. Ja nyt arvon neidit - jarrut päälle, kyseessä on noin paras kohde, mihin olemme Filippiinien matkoilla (yhteensä 4 kk) osunut. Sulun isäntä on käynyt paljon Mindanaolla prätkäilemässä, kysele siltä vinkkejä.
VastaaPoista