Herään naapurin kukkotarhan
meteliin klo 5. Klo 7 naapuri käynnistää poppivehkeet. Sääliksi käy tämän hotellin
tanskalaista omistajaa, mutta minä pakkaan nyt kamppeeni ja suunnistan Markun
suosittelemaan Budyongiin. Saan onneksi rahani takaisin, vaikka olin jo mennyt
maksamaan kolme yötä etukäteen. Paljastuu, että riksakuskini oli rahastanut
paikan omistajalta 280 pesoa siitä hyvästä, että oli muka suositellut St
Bernardia minulle. Perhanan toutit. Ilmoitan, että löysin paikan LPstä ja että
mitäs maksoivat mokomalle huijarille. Olen nyt nukkunut yön yli eikä minua enää
niin vain vedätetä. Onnistun jopa tinkimään Budyongin rantabungalowin hinnasta
200 pesoa pois (maksan 1500 pesoa mökistä suoraan biitsillä). Enkä suostu
vuokraamaan minulle tyrkytettyä polkupyörää. Budyon on filippiino omistuksessa,
ja siitä puuttuvat ne pienet esteettiset yksityiskohdat, jotka ovat
huolellisesti kohdillaan europpalaisten tai amerikkalaisten omistamissa
resorteissa. (Filippiiniläisillä ei nähdäkseni ole juuri lainkaan esteettistä
silmää.) Mutta sijainti on upea ja paikka on avara. Palmujen väliin aseteltujen
mökkien välissä on runsaasti tilaa. Revin typerät verhot pois ikkunoista ja
huoneen askeettinen sisustus alkaa istua mukavasti skandinaavisen makuun.
Molemmista ikkunoista näkyy turkoosi meri.
Budyongin biitsi on ilmeisesti
ollut taifuunin aikaan suojaisella puolella, eikä rannalla ole lainkaan roskaa.
Vesi vaan on hiukan sameaa tuulisen sään vuoksi, mutta pohjan hiekka on ihanan
pehmeää ja puhtaan valkoista. Sitä paitsi olen aina pitänyt tuulisista
rannoista.
Ranta on myös kalastajien veneitä
lukuun ottamatta autio, näen vain yhden rantabaarin. Hyvä! Santa Fen
kaupunkikin on kivoin tähän asti näkemäni filippiiniläiskylä. Pääosa saaren
kulkupeleistä on poljettavia riksoja, joten liikennekään ei häiritse. Jopa
aurinko paistaa tänään suurimman osan päivästä. Ehkä huono onneni vihdoinkin
kääntyy? Sitä onkin tänä vuonna riittänyt. Minulla on vuoden aikana ollut
enemmän huonoa tuuria ja vastoinkäymisiä kuin ehkä edellisinä 36:na vuotena
yhteensä. Olen vakaasti päättänyt, että tuurini kääntyy nyt ja ensi vuodesta
tulee paljon parempi. Jos riittävän vahvasti näin uskoo, niin se toteutuu myös,
eikö?
Vietän iltapäivän omalla terassillani lukemien aivan
erinomaista kirjaa You Can’t Read This Book: Censorship in the Age of Freedom
pikku kindlestäni. Mietin, että kun vien tämän kirjan Malesiaan niin rikonko
mahdollisesti jotain paikallista lakia…? Tässä satunnainen lainaus: ”Respect
for religion is the opposite of
religious tolerance, because it allows the intolerant to impose their
will on others.”
Kolmen jälkeen alkaa taas
naapurissa diskojytke, joka yhdistyy läheisestä kirkosta kaiuttimilla
lähetettyyn imbesilliin syntikkamusaan. Kaiuttimet ovat tämän maan kirous.
Jatkuva meteli ei myöskään edistä turismia, jollei sitten tavoitteena ole
houkutella teini-ikäisiä asiakkaita. Onneksi väki menee nukkumaan yhtä jalkaa
auringon kanssa, joten musiikkia ei tarvitse kuunnella yömyöhään. Myös teinit
kerääntyvät tähän kohtaan biitsiä bilettämään koulun jälkeen. Parempi siis
lähteä ulos syömään. Ravintolassa mainostetaan isolla grillattua kalaa. Kun
kysyn kalaa, pitää tarjoilijan mennä oikein ulos katsomaan, että mitäs siellä
taululla lukikaan. Tilaan siis kasvispastaa. Hiukan on asiakaspalvelutyö hakusessa. Ei tosin mikään ihme,
kun kaikki työntekijät tuntuvat olevan teinejä. Korkean syntyvyyden maassa ei
aikuisia paljon olekaan. Erityisesti tämä saari tuntuu olevan oikea lasten
saari. Mutta ihanan viihtyisää, kun mopoja ei ole nimeksikään ja kaikki
liikkuvat pyörillä puiden varjostamilla kaduilla. Äijiä on tosin täälläkin taas kasapäin filippiinoineen. Tosin näen kaksi vanhempaa eurooppalaista pariskuntaa. Ehkä jotain toivoa siis vielä on. Välillä mietin, että haluavatko kaikki vanhat miehet oikeasti itselleen 20-vee tytön vaimoksi...
*****
Ei auta mikään, reppumatkailusta
on tullut massojen harrastus. Jos haluaa palata samaan fiilikseen, jonka koin
ensimmäisellä matkallani Thaimaassa., pitää suunnata muualle. Voi olla, että sama
fiilis ja vielä turismilta säästyneitä rantoja löytyisi esimerkiksi Mosambikista,
Myanmarista tai Columbiasta tänäänkin? Ja olihan sitä tyhjiä kolkkia
Indonesiassakin, niiden löytäminen vain vaatii enemmän aikaa ja vaivaa. Filippiineilläkin on LPn mukaan vielä
rantoja, jonne voi reppumatkaaja pystyttää telttansa, mutta minun kohdalleni
sellaisia ei ole osunut. Nekin rannat, joilla ei ole resortteja, ovat tiiviisti
paikalisten asuttamia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti