Melkoista resuamista tämäkin
reissu taas… Koko päivä ajeltiin
Dumagueteen. Sääli oli lähteä pois Sugar Beachilta. Vesi on siellä niin
kirkasta että pohja näkyi melkein koko venematkan Sipalayhin. Markku ja Riitta
ovat vielä varoitelleet, että kyseinen biitsi on täällä ainoa äijä/korelaisvapaa
biitsi. Ehkä kestäisin vielä korealaiset, mutta seksituristiäijät ovat jotenkin
todella ällöjä. En tiedä mikä niissä minua niin ottaa päähän, koska eiväthän ne
nyt varsinaisesti häiriköi. Ovat vaan niin etovia möhömahoineen pikkutyttöjensä
kanssa. Ja jos mä olisin nähnyt edes yhden keski-ikäisen naisturistin täällä,
niin se ei vaikuttaisi ihan niin älyttömältä. Mutta ei, mä taidan olla ainoa
yli 30-vee valkoihoinen nainen sadan kilometrin säteellä…? Keski-ikäisiä
eurooppalaisia miehiä taas tulee vastaan melkein jonossa. Ihmeen suvaitsevaisia
nämä paikalliset miehet. Suomessa vastaava ilmiö saattaisi aiheuttaa vähän
kränää, luulen. Ehkä nämä täällä kuitenkin näkevät koko ilmiön vaan
positiivisena kassavirtana?
Emme ole vielä toipuneet edellisen
bussimatkan koettelemuksista. Yritämme ostaa ensin lentolippuja Sipalaysta,
mutta koska se menee turhan vaikeaksi (visa ei käynyt koko kylässä) niin päätämme,
että jäämme maahan mutta hakeudumme kaupunkiin rajuilmaa suojaan. (Loogisesti valitsemme Demagueten, koska se osuu näppärästi juuri myrskyn keskuksen reitille..?!) Kysymme
lipputoimistosta vuokra autoa. Ei kuulemma ole mahdollista sellaista saada
Sipalaysta.
No, ei pidä lannistua niin
helposti. Kysymme ensimmäiseltä riksakuskilta vuokra-autoa ja – voila – kaverin
veli lupasaa lainata autoaan ja joku heppu löytyy kuskiksi. Kivoja tyyppejä,
autonkuljettaja ja tämä toinen jobbari. Ja näköalat ovat hökkeleitä lukuun
ottamatta upeat. Kunhan tien korjaustyöt valmistuvat on tämä todella upea
reitti ajettavaksi. Tie kulkee monin kohdin aivan rannassa ja kohoaa välillä
ylöspäin trooppisen metsän peittämille vuorenrinteille. Välillä taas tie halkoo
laaksojen riisivainioita. Haluaisimme jatkaa Demagueteen saakka vuokrautolla,
mutta jobbarin veli tarvitsee autonsa takaisin, joten joudumme vaihtamaan
bussiin puolessa välissä matkaa. Ei ollenkaan niin miellyttävää, vaikka bussi
onkin aivan uuden karhea. Käymme vielä ennen bussimatkaa nostamassa rahaa
automaatilta, kun sellainen kerran osuu kohdalle. Erittäin avulias vartija
tulee touhukkaasti antamaan neuvoja pumppuhaulikko kaulassa roikkuen. Hyppään
pois alta – en halua, että kaveri touhuissaan pamauttaa minua vahingossa
varpaaseen.
Dumaguetessa päätämme asettua
Robinson’s ostoskeskuksen viereiseen hotelliin, joka muistuttaa hiukan
itäsaksalaista bunkkeria. Huone on viihtyisä ja seinät niin tukevaa tekoa,
ettei tätä tönöä riepota vahvinkaan taifuuni. Haemme varmuuden vuoksi
marketista hiukan ruokaa ja vettä varastoon, vaikka KFC onkin ihan hotellin
vieressä. Illalla kipaisemme ostarille elokuviin.
*****
Mikromuurahaiset yrittävät
tunkeutua joka paikkaan. Ovat pahukset valloittaneet minun uinninjäljiltä
kosteat bikinitkin. Kun otan bikinit käteeni ne vilistävät ympäri sormiani.
Ovat niin pieniä ettei niitä meinaa edes nähdä.
*****
Täällä on vähän vaikeaa syödä
fiksusti. Vihannekset eivät ilmeisesti kuulu paikalliseen ruokavalioon
lainkaan. Sen sijaan suurta herkkua näyttäisi olevan rasvainen sian kylki. Sulu
Sunsetin omistan mukaan paikallisten mielestä vihannekset ovat köyhien ruokaa.
Onneksi on sentään kalaa. Senkin vaan usein kypsentävät sitkeäksi. Mitenkähän
se edes on mahdollista? Makeita herkkuja olisi tarjolla rajattomasti. Sokerissa
ei paljon säästellä. Onhan sokeri täällä tietysti kotimainen tuote, mutta ei
kiitos silti ihan holtittomasti sitä esimerkiksi leipään, kiitos.
Suurin herkku on Lechon, eli kokonainen grillattu porsas. Äijät pyörittelee sitä hissukseen tissutellen notskilla.
VastaaPoistaDumaguesta pääsekin näppärästi kantosiipialuksilla esim. Siquiorin saarelle, Cebuun ja ehkäpä myös Boholille. Botskit on samaa tasoa kun Hki-Tallinna välillä.