18.12. Baton, Cebu

Syön illalliseksi hiukan liian raskaasti  ja voin yöllä taas hiukan huonosti. Ilmeisesti vatsani ei edelleenkään kestä muuta kuin keitettyä riisiä ja hedelmää. Päätän silti lähteä tänään. Sähköt ovat taas poikki. En pysty maksamaan laskua visalla. Käteinen alkaa käydä vähiin. Lähin ATM on Larenassa, mistä myös lautta Oslobiin lähtee. Kysyn respasta miten pääsen halvimmalla Larenaan. Respan tyttö neuvoo ottamaan tricyclen ja sanomaan ”no special trip”. Normaali matka ensin Siquijoriin ja sitten Larenaan. Pitäisi maksaa 30 pesoa molemmat. Norman trip tarkoittaa, että matkan varrelta hyppää kyytiin muitakin. Special trip olisi 600, eli moninkertainen hinta. Eipä mennyt tämänkään oppimiseen kuin melkein neljä viikkoa!? Normaali tripillä siis. Ensimmäisestä  matkasta maksan 20 pesoa / 40 senttiä ja toisesta matkasta 25 pesoa / 50 senttiä. Sitten Larenassa vielä sapuskaa eateryssä hintaan 40 pesoa / 80 senttiä. Tällä hintatasolla kun onnistuisi pysyttelemään niin hyvin pärjäisi pidenpäänkin! Pitää tuon turistiruuan syömistä vähentää, kun siitä tulee kipeäksi ja se maksaakin lähes yhtä paljon kuin suomessa.

Harmikseni lautta Oslobiin onkin peruttu tältä päivältä. Ei mitään selitystä eikä tietoa, meneekö huomenna. No, onneksi sentään menee yksi lautta Dumagueteen (136 pesoa/ 2,6 e). Se on varmaan super hidas ja joudun todennäköisesti jäämään yöksi Dumagueteen ja menetän taas yhden päivän, mutta minkäs teet… Taidan mennä Dumaguetessa taas GoHotelliin ja shoppailla illalla. Se on ihan kivaa sekin. Ja ehkä voisin käväistä siellä hienossa sairaalassakin. Tai ostamassa lennot Singaporeen tai Palawanille. Onnistunee helpommin tutussa kaupungissa.

---

Dumaguetessa ystävällinen tricyckle kuski saa minut jotenkin puhuttua ympäri ja jatkamaan matkaa Oslobiin. Erinnäisen säätämisen jälkeen ja mm päädyttyäni bussista yksin pimeällä tienvarteen keskelle ei mitään löydän itseni lopulta Cebun saaren puolelta Batonissa ylisuuresta ja kalliista huoneesta (2100 pesoa / 40 e) korealaisessa hotellissa. Olisi vaan pitänyt jäädä sinne Dumagueteen…  (Halvempiakin huoneita olisi ollut tarjolla toisessa paikassa, mutta en kelpuuttanut.) Kaiken lisäksi täältä ei taaskaan saa mitään ruokaa vaikka kello on vasta vähän yli seitsemän. Missä muussa aasialaisessa maassa on mahdotonta löytää ruokaa klo seitsemän jälkeen illalla?? Yleensä aasiassa löytää helposti ruokaa vaikka keskellä yötä. Harmi, mulle olis nyt korealainen illallinen jo voinut maistuakin kaiken tämän sählingin jälkeen. Toisaalta sähläyksesta huolimatta on taas hyvä fiilis olla liikkeellä. Yhdessä paikassa nököttäminen ei sovi minulle, ajatukset alkavat kiertää kehää. Liikkeelläolo sopii paljon paremmin luonteelleni.

*****

Pitää tähän väliin kehaista Oscarin lainaamaan läppäriä, MacBook Prota. Malli on paljon painavampi kuin Air, mutta akku kestää pitkään. Siitä on suuresti iloa maassa, jossa sähköt ovat poikki jatkuvasti. Lisäksi näyttö on riittävän kirkas, että pystyn ulkona varjossa lukemaan ja kirjoittamaan. Olen käyttänyt konetta todella paljon, kuten tekstin määrästä huomaa...

*****

Kun kuljen normi tripeillä riksalla niin yhdessä välissä kyytiin hyppää n 70 vuotias britti mies alle vuoden ikäisen vauvan kanssa. Tyypillinen näky täällä. En voi oikein ymmärtää, miksi joku haluaa perustaa uuden perheen eläkeikäisenä? Eikä vain joku vaan melko moni näistä äijistä... Vai onko ajatuksena se, että lapsi kasvaa sopivasti isoksi niin, että ehtii päästä vaihtamaan vaippoja isälleen??