Päiväsaikaan White Beachilla
kuhisee turistiveneitä ja kaupustelioita. Otamme lyhyen hetken aurinkoa,
pulahdan uimaan ja lähdemme kävelemään saaren toiselle puolelle. Se käy
nopeasti, sillä saari on hyvin kapea. Rähjäinen asutus peittää käytännössä koko
saaren. Mietin Heidille ääneen, että mihinköhän kaikkien näiden ihmisetn
jätevedet menevät? Infrastuktuuri on niin alkeellisella tasolla.
Toisella puolella on tuulinen
pienempi ranta, joka on leijasurffaajien suosiossa. Leijoja on ilmassa
kymmenittäin, ja aloittelijat ovat sikin sokin toistensa niskassa. Eipä onneksi
tarvitse mennä tuonnekaan joukkoon. (Egyptissä tosiaan oli aivan optimaaliset
olosuhteet oppia laji tähän verrattuna. En vaan silti oppinut.) Kävelemme
rantaa pitkin ja pysähdyn kysymään yhdeltä hepulta, miten pääsisimme takaisin
toiselle rannalle, sillä tämäkin ranta on hotelleja täynnä, emmekä kehtaa
kävellä suoraan hotellin pihan läpi. Kaveri neuvoo mistä pääsemme kulkemaan ja
jää sitten katsomaan hiukan hitaasti. “hey, do I know you?” hän kysyy.
Tyyppihän on Renier, tuttu kaveri sieltä Egyptin kite-biitsiltä. Pienet on
tosiaan piirit leijasurffareilla?!
Pujottelemme kapeita kujia
takaisin White Beachille. On hiukan kuuma ja käyn taas pulahtamassa
rantaveteen. Vesi on kirkasta, muttaa siinä lilluu pieniä vihreitä levätuppoja.
Ihan tulee suomen rantavedet mieleen…. Täällä suunta on avian selvästi sama.
Luen illalla lonarista, että koska saaren jätevedet lasketaan suoraan mereen, on
rannoille alkanut ilmestyä levää. Ihmekkös tuo, vaikka tämä onkin Suomenlahtea isompi
meri. Väestöä on kuitenkin turistit mukaan luettuna tuhansittain. Ei todellakaan
tee enää mieli mennä uimaan täällä.
Jos oikein tarkaan katsoo, niin ranalla
diskovalojen väliin jäävissä hiukan hämärämmissä kohdissa saattaa nähdä
pienikokoisen, hyvin tummaihoisen kerjäläisen vaatimaton kippo vieressään,
usein lapsi sylissä. Siinä on Boracayn alkuperäisväestön edustaja. Paratiisin
lapset ovat jääneet pahasti massaturismin jalkoihin..
Rinkkamatkaajien raamatussa
sanotaa “spread your money” eli kiertele vähän kauemmksi niin rahasi leviävät
paremmin. Tällöin hyötymään pääsevät muutkin kuin Starbucks ja muut isommat
yrittäjät. (Ja itsekin todennäköisesti säästät rahaa.) Ja luontokin kestää ehkä paremmin. En suosittele Boracaylle
matkustamista kenellekään – pienen saaren luonto on romahtamaisillaan turistimassojen
paineessa. Mukavasta ilmapiiristä huolimatta Boracay on pahin turistihelvetti
jonka olen koskaan nähnyt. Filippiineillä on yli 7000 saarta ja lukemattomia
hiekkarantoja, joten parempi suunnata jollekin muulle saarelle. Niin me
päätämme tehdä. Aiomme lähteä täältä huomenna. Sitä ennen kuitenkin vielä
illallinen reggae baarissa ja jälkiruuaksi frappucino Starbucksista :) Ovat
sitten Starbuckilla ripustaneet taulutelkkarit palmuihin, että asiakkaat voivat seurata
musiikkivideoita biitsilläkin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti