1.12. Negros

Nukuin hiukan huonosti. Niksuttelin ilmastointia edestakaisin koko yön. Aamulla taas lauttasatamaan – ja olisimme ehtineet nippa nappa lauttaan, mutta pölvästit olivat myyneet tiskiltä lipun vasta seuraavaan. Grrrr. Sitten taistellaan hetki taksikuskien kanssa ja painutaan lähimpään lonarin suosittelemaan ravintolaan Buto’t Balatiin. Erinomaista tuoretta makrillia söpössä puutarhassa ja vielä lounge musaa taustalla. Erittäin suositeltava paikka!

Vihdoin pääsemme lauttaan, klo 12:45. Runsas tunti täyteen ahdetussa kelluvassa ruumisarkussa jenkkiaction leffaa katsellen ja olemme Negrosin saarella. Lisää säätämistä ja matka jatkuu paikallisbussilla kohti etelää. Runsaat neljä tuntia pomppivassa ja ahtaassa bussissa halki sokeriruokopeltojen ja alan taas pohtia, että miksi mä ylipäätään teen tätä… Suomalaisittain kahden hengen paikalle tungettuna minä, kaksi paikallista aikuista ja yksi lapsi. Siitä on matkustusmukavuus aika kaukana. Toisaalta ihanaa päästä karkuun turistimassoja ja kaikkia niitä siihen liittyviä harmeja. Ja matkalipun hintakin vain kolme ja puoli euroa. Maisemat sitä normaalia aasialaista: talon hökkeleitä, paljon väkeä, vesipuhveleita mudassa möyrimässä, riisiä, banaanipuskia, ja niin edelleen. Taustalla joku isompi vuori häviää pilviin.

Jossain vaiheessa tulee pimeä, valoja näkyy vähän. Äkkiä rahastaja ilmoittaa, että nyt olisi turistitätien  syytä hypätä kyydistä. Kuulemma joku vie meidät Sugar Beachille. Hyppäämme ulos ja bussi häviää pimeyteen. Tienpientareella odottaa tricycle, taas hiukan edellistä pienempi. Ahtaudumme siihen rinkkoinemme. (Tricycle on siis mopo jossa itsekyhätty sivuvaunu.) “Hei, kuskihan on tyttö!” hihkaisen. “Ei, kyllä se on poika” Heidi sanoo. No, nätti pojakseen sitten…

Ajamme hurjaa vauhtia kapeaa betonilla päälystettyä tietä keskellä täydellistä pimeyttä. Välillä ohi vilahtaa vaatimaton bambumaja. Vartin ajomatkan ja yhden erittäin huteran sillan ylityksen jälkeen olemme pimeässä jokirannassa. Mopopoika pyytää 200 pesoa / 4 euroa, mikä on ylihinta, mutta täällä keskellä pimeää ei-mitään ei oikein voi alkaa neuvottelemaan. Maksamme kiltisti ja kapuamme bangkaan eli kapeaan paikallisveneeseen. Heidiä taitaa koko touhu hiukan hirvittää. Vene on hutera ja Heidi epäilee poikien tarkoitusperiä. Mä ehdotan, että pyydetään noin söpöt pienet pojat meidän kanssa drinksuille! En vaan pysty näkemään kavereita kovin uhkaavina. Mä olen muutenkin ylemmässä painoluokassa kuin ne.

Vielä noin vartin venematka pikkopimeässä ja töpsähdämme rantahiekalle. Rinkat selässä taaperramme suoraan Markun suosittelemaan Sulu Sunsetiin kysymään huonetta? “So late?!” hämmästelee saksalainen omistaja. Saamme valita eri hintaisista bungaloweista. Ne ovat kaikki kivoja. Hinnat vaihtelevat välillä 500 – 1200 pesoa. Otamme 900 peson mökin. Se ei ole ihan rannassa kiinni, mutta koska ravintola on mukava ja rannalla on lisää riippumattoja niin tuskin viihdymme omalla terassilla kuitenkaan.

Filippiinejä lähestyy taifuuni. Kuulimme siitä jo Boracaylla. Se kaiketi kääntyy kohti pohjoista, eikä tule tästä suoraan yli.